Muistipelit

Moni meistä onkin mitä suuremmalla todennäköisyydellä joskus pelannut jonkinlaista muistipeliä jossain vaiheessa, olipa kyse sitten korttipelistä tai vaikkapa sanaristikosta. Muistipelit sopivat niin lapsille kuin aikuisillekin ja pelaaminen on varsin hauska tapa oppia uusia asioita ja kehittää muistia. Pelien ja leikkien avulla niin lapset kuin aikuisetkin voivat kehittää mielikuvitustaan, kuuntelutaitojaan, sekä tärkeitä kognitiivisia taitoja.

Onkin äärimmäisen tärkeää, että niin lapset kuin aikuisetkin voivat nauttia erilaisista muistipeleistä, niiden mukanaan tuomasta vuorovaikutuksesta ja hauskuudesta. Muistipelejä voi pelailla missä ja milloin vain ja monen pelaajan onneksi nykyisin erilaisia muistipelejä voi myös pelailla verkossa ja älypuhelimella erillaisten mobiilisovellusten avulla.

Muistipelit vaativat pelaajia käyttämään muistiaan

Kaikille muistipeleille on yhteistä se, että ne kaikki vaativat pelaajia käyttämään muistiaan.

Ja käyttäessään muistiaan pelaajat kehittävät näitä aikaisemmin mainitsemiamme taitojaan, kuten esimerkiksi mielikuvistusta ja kognitiivisia taitojaan. Oppimisen ja itsensä kehittämisen ei tarvitse aina olla vakavaa, ja mikäs sen hauskempi tapa kehittää itseään, kuin muistipelien pelaaminen?

Muistipelit ovat avainasemassa etenkin lasten kehityksen kohdalla. Miten muistipelit sitten auttavat lapsia kehittymään? Muistipelien pelaaminen voi parantaa erilaisia kognitiivisia aivotoimintoja, kuten huomiointikykyä, muistia ja keskittymistä. Muistipelit antavat tilaa kriittiselle ajattelulle, mikä taas voi auttaa lapsia kiinnittämään huomiota erilaisiin yksityiskohtiin.

Muistipelit voivat myös parantaa visuaalista muistia. Monet muistipelit, jotka perustuvat havaintoeroihin tai joiden perusajatus on yhdistää kaksi aiheeseen liittyvää kuvaa, auttavat lapsia parantamaan ja kehittämään visuaalista muistiansa. Visuaalisen muistin parantaminen tarkoittaa, että lapsi pysyy erottamaan erilaisia kuvia toisistaan.

Lyhytaikaisen muistin tärkeys

Muistipelit auttavat myös lyhytaikaisen muistin kehittämisessä. Lyhytaikainen muisti on avain muistipelien pelaamiseen ja erilaisten muistipelien pelaaminen auttaa usein lyhytaikaisen muistin parantamista.

Hyvä lyhytaikainen muisti voi parantaa myös henkilön pitkäaikaista muistia. Lyhytaikainen muisti ja pitkäaikainen muisti ovat yhteyksissä toisiinsa. Tämä tarkoittaa, että jos kehität lyhytaikaista muistiasi, pitkäaikainen muistisikin paranee. Sama pätee myös toisinpäin eli jos pitkäaikainen muistiti kehittyy, myös lyhytaikainen muistisi paranee. 

Muistipelien avulla voit pitää hauskaa samalla, kun parannat muistiasi ja jumppaat aivojasi.

Esimerkiksi puhelinnumeroiden, sähköpostiosoitteiden, osoitteiden ja erilaisten nippelitietojen, kuten vuosilukujen, päivämäärien ja pääkaupunkien, tulee huomattavasti helpommaksi, kun pitkäaikainen ja lyhytaikainen muistisi pelaavat kunnolla.

Jos haluat muistaa asioita pidempään, sinun on yhdistettävä uusia tietoja jo olemassa oleviin tietoihin yhdistämällä nämä uudet tiedot pitkäaikaismuistissa sijaitseviin tietoihin. Pitkäaikaismuisti taas tallentaa enemmän tietoja ja pidemmäksi ajaksi kuin lyhytaikainen muisti.

Muistin parantamiseksi on tietysti monia ”vakavia” tekniikoita. Mutta voit myös pitää hauskaa ”treenata” muistipelien kanssa. Tässä artikkelissa esitellään useita pelejä muistisi harjoittelemiseen yksittäin tai tiimissä.

Ennakointitaitojen tärkeys

Muistipelit vaativat pelaajiltaan myös ennakointitaitoja: vaikka muistipelit ovat yleensä varsin lyhytkestoisia, on pelaajien suunniteltava liikkeensä tarkoin. Liikkeiden suunnittelu taas kehittää yksilön ennakointitaitoja ja kykyä visualisoida ja kuvitella tilanteita ennen kuin ne ovat edes tapahtuneet. Niin lapset kuin aikuisetkin voivat oppia, kuinka tärkeää on ajatella tulevaisuutta ja kuinka tärkeä tulevaisuuden ja seuraavien liikkeiden suunnittelu on. Tärkeää on toki elää hetkessä, mutta tulevaisuuden suunnittelukin on tärkeää.

Millaisia erilaisia muistipelejä sitten maailma onkaan pullollaan? Esimerkiksi tarinankerrontaan sidoksissa olevat pelit ovat varsin suosittuja. Tämäntyyppisessä muistipelissä menestyminen on sidoksissa kertojan eläytymistaitoihin ja muistiin. Tässä pelissä yksi pelaaja kertoo tarinan, jonka jälkeen muut pelaajat sitten vastaavat kysymyksiin, jotka liittyvät tarinankertojan kertoman tarinan yksityiskohtiin. Tämänkaltainen peli parantaa etenkin pitkäaikaismuistia, sillä pelaajien on yhdistettävä uusia tietoja vanhoihin tietoihin mielessään ja organisoitavata tarina mielessään loogiseksi kokonaisuudeksi. Tämänkaltainen peli auttaa pelaajia yhdistämään erilaisia tietoja mielikuviin ja liittämään nämä tiedot pitkäaikaiseen muistiin. Mielenkiintoista, eikö?

Myös esineet tarjoavat hauskan tavan muistin treenaamiseen. Voitte esimerkiksi harjoitella asettamalla 10 esinettä pöydälle ja yrittämällä muistaa ne. Jokainen ryhmän jäsen vuorollaan lisää pöydälle uuden esineen. Tämän jälkeen kaikki pelaajat sulkevat silmänsä, ja esineet otetaan pois pöydältä. Kuka onnkistuu muistamaan kaikki esineet? Kuka muistaa eniten ja kuka vähiten? Pelaajat voivat myös yhdistää esineisiin erilaisia tarinoita. Oletetaan, että kolme ensimmäistä pöydällä olevaa esinettä ovat vaikkapa leluauto, kuppi ja banaani. Ensimmäinen henkilö keksii tarinan leluautolle, toinen kupille, ja kolmas banaanille. Kun esineet otetaan pois, muut pelaajat pyrkivät muistamaan, mikä olikaan kuhunkin esineeseen liitetty tarina. Tämänkaltainen peli kehittää paitsi pitkäaikaista ja lyhytaikaista muistia, myös mielikuvitusta.

Visuaalinen muisti

Oletko kuullut yhdistä parit-muistipelistä? Yhdistä parit-muistipeliä voit pelailla vaikkapa kuva- tai pelikorteilla, jotka sisältävät kuva- tai numeropareja. Voit pelata käyttämällä tavallisia pelikortteja. Sinun olisi vain postettava kortteja niin, että sinulla on kaksi ässää, 2 kuningasta, 2 kuningatarta, 2 jätkää ja niin edelleen. Siirrä kortit kuvapuoli alaspäin ympäri, jotta et tiedä, missä yksittäinen kortti sijaitsee.

Peli alkaa levittämällä puolet korteista alassuin pöydälle tai lattialle. Tässä jännittävässä pelissä pelaajat kääntävät kortteja yksi kortti kerrallaan, ja kun pelaaja kokee muistavansa kortissa olevan kuvan, pelaaja kääntää kortit käännetään takaisin alassuin. Kun kaikki kortit on käännetty, pelaaja ottaa toisen pakan esiin ja vetävät pakasta kortteja yksi kerrallaan. Pelin pelaajat voivat yrittää muistella, missä näkivät kunkin näkemänsä kortin parin. Peli jatkuu, kunnes kaikki parit ovat löytyneet.

Myös palapelit tarjoavat hauskan tavan muistin treenaamiseen. Palapelipelit ovat hauska tapa parantaa keskittymiskyä ja muistia. Kaikki pelaajat katsovat ensin kuvaa valmiista palapelistä. Jokaisen pelaajan pyrkimyksenä on muistaa kaikki yksityiskohdat tästä palapelistä. Kun kaikki kokevat katsoneensa kuvaa tarpeeksi ja että se on piirtynyt muistiin, kuva otetaan pois. Tämän jälkeen pelaajat sekoittavat palapelin palaset, ja aloittavat palapelin kokoamisen. Kyseessä on hauska ryhmäaktiviteetti, joka parantaa paitsi vuorovaikutustaitoja, myös lyhytaikaista ja pitkäaikaista muistia.

Tietokilpailut tuovat hauskuutta arkeen

Mikäs sen hauskempi tapa viettää iltaa, kuin tietokilpailu? Tietokilpailut auttavat treenaamaan lyhytaikaista muistia ja pitkäaikaista muistia. Kysymykset voivat olla mistä tahansa aihepiiristä. Pelaajat voivat sopia keskittyvänsä vain tiettyyn teemaan, kuten vaikkapa taiteeseen tai urheiluun, tai kysyä erilaisiin aiheisiin liittyvistä aiheista.

Voitte esimerkiksi tiimin kesken kehittää teemaillan, jonka aikana kaikki pukeutuvat tietyn teeman mukaisesti. Illan kohokohta on pitää tietokilpailu, jonka aihepiiri liittyy illan teemaan. Voitte luoda ja keksiä itse omat kysymyksenne, tai ostaa valmiin pelin – vain taivas on rajana! Jokainen pelaaja laatii luettelon kysymyksistä ja vastauksista, jonka jälkeen tietokilpailun johtaja ottaa kysymyksiä kunkin pelaajan laatimista luetteloista.

Vanha kunnon tietokilpailu auttaa pelaajia käyttämään lähimuistia ja pitkämuistia. Pelaajat joutuvat yhdistelemään uusia tietoja jo olemassa oleviin tietoihin, mikä taas yhdistää molemnmat muistit. Jos pelaatte peliä uudelleen esimerkiksi muutaman viikon kuluttua, pelaajat voivat yrittää muistella aikaisemman pelin aikana annettuja vastauksia, jos kysymys tai aihepiiri ei ole ennestään tuttu. Sekä uudet että vanhat tutut kysymykset ovat hyviä muistin rakennuspalikoita.

Myös internet on nykyisin täynnä toinen toistaan hauskempia muistipelejä. Pelaajat voivat pelailla pelejä missä ja milloin vain. Monet muistipelit ovat saatavilla mobiililaitteille suunnatun sovelluksen kautta, mikä tarkoittaa, että niin lapset kuin aikuisetkin voivat pelailla pelejä vaikka tabletilla tai älypuhelimella. Netissä olevien muistipelien skaala on laaja, ja jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Eikun pelailemaan ja muistia treenaamaan!